Uutiset

Suomen maajoukkue koki ristiriitaisia tunnelmia naisten kansainvälisessä Queens Cup -turnauksessa torstaina kun neljästä naisesta vain yksi nyrkkeili jatkoon.
Suomen naisten maajoukkue iskee nyrkkeilyn kansainvälisessä Queens Cup -turnauksessa Saksassa 28.-31.10.
Kilpailuiden järjestäjä, Lahden Kaleva, on tänään saanut tiedon että kilpailupaikka Monitoimikeskus Onnessa ei ole sallittua liikkua ulkokengissä.
Neljä suomalaisnaista kilpailee 28.-31. lokakuuta iskettävässä AIBA:n kalenteriturnaus Queen’s Cupissa Saksan Stralsundissa.
Ovathan teidän nyrkkeilyseuran harrastajat vakuutettuja? Nyrkkeilyliiton yhteistyökumppani OP-Pohjola on hiljattain uudistanut Sporttiturva-vakuutuksen. Vakuutusturva on huomattavasti kattavampi kuin aikaisemmin.
Nyrkkeilyliiton toimistosihteeri on lomalla viikon 44 (24.10-1.11.2015) ja liiton toimisto ei palvele tuona aikana.
Suomen joukkue 19. - 22. marraskuuta Tampereella pidettävään Tammer Turnaukseen on nimetty.
Suomen Nyrkkeilyliitto r.y:n sääntöjenmääräinen syysliittokokous pidetään 22.11.2015 Tampereella. Syysliittokokouksessa valitaan jäsenseurojen liittoon esittämistä ehdokkaista puheenjohtaja erovuoroisen tilalle kaudeksi 2016-2018, varapuheenjohtaja erovuoroisen tilalle kaudeksi 2016-2017 ja kolme liittojohtokunnan jäsentä erovuoroisten tilalle kaudeksi 2016-2017.
Diplomikurssi on avoin kaikille perus- ja täydennyskurssin suorittaneille kuntonyrkkeilyohjaajille. Se järjestetään Pajulahden Urheiluopistolla Nastolassa 28.-29. marraskuuta 2015.
Suomen ja Ruotsin nyrkkeilymaajoukkueet kohtaavat 19. joulukuuta kello 14.00 alkaen Helsingin Urheilutalolla.
RSS ATOM