Uutiset

Nuoret mukana Bornemissza Memorial -turnauksessa

Unkarin turnaukseen on ilmoittanut n. 600 nuorta. Tänään kehässä Amos Tuomainen ja Ossian Similä.

Pihla Kaivo-ojalle World Cup -kultaa Puolasta

Loppuottelussa kukistui Bulgarian Zlatislava Chukanova.

Yläkoululeiritys

7.-9. luokkalaisille yläkoululeiri Pajulahdessa Nyrkkeilyliitto yhdessä Pajulahden liikuntakeskuksen kanssa järjestää yläkoululeirin 7.-9. luokkalaisille tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille…

Felix Stamm -turnauksessa mukana suomalaistrio

Tiistaina 12.5. kehään nousevat Pihla Kaivo-oja ja Krista Kovalainen.

Nyrkkeilyliitto muuttaa 8.5. – toimisto suljettu torstaina

Nyrkkeilyliitto muuttaa, mutta osoite pysyy samana.

Tytöt kehiin -leiri peruttu

Liian vähäinen kiinnostus ja ilmoittautumistilanne pakottavat siirtämään leirin syyskaudelle.

Los Angelesin kisojen painoluokat

Yhtä monta painoluokkaa miehille ja naisille Los Angelesin olympialaisiin.

Hallituksen katsaus

Liiton hallitus käsitteli huhtikuun kokouksessa mm. alkuvuonna tehtyjen päätösten seurantaa. Vuosi 2025 on ollut lajimme kannalta isojen päätösten aikaa. Olemme varmuudella mukana LA2028-kisoissa!

Kaksi turnauskultaa Suomeen

GeeBee Turnauksen saldona kaksi sarjavoittoa: Krista Kovalainen ja Ismail Umar huudattivat kotiyleisön.

GeeBeessä suomalaisfinaali

43. GeeBee Turnauksen finaalit Urheilutalolla klo 13 lähtien. Kisoja voi seurata Liiton YouTube-kanavalta.

GeeBeessä lauantaina kaksi tilaisuutta

Lauantaina otellaan GeeBeessa kaksi tilaisuutta. Päivätilaisuus alkaa klo 12 ja iltatilaisuus klo 18, paikkana Helsingin Urheilutalo. Edit: Kaivo-oja ei pysty ottelemaan.

GeeBee Turnauksen perjantain tulokset

Toinen ottelupäivä toi neljä suomalaisvoittoa. Uutinen täydentyy >>

GeeBee 2. ottelupäivä

Ensimmäinen päivä toi kolme suomalaisvoittoa. Perjantaina kehään kymmenen suomalaista >>

GeeBee turnaus alkaa tänään

43. kansainvälinen GeeBee Turnaus alkaa tänään torstaina. Mukana ensimmäisenä päivänä seitsemän suomalaisnyrkkeilijää >>

Nyrkkeilyliiton kevätliittokokous 26.4

Suomen Nyrkkeilyliiton kevätliittokokous Kokousaika: Lauantai 26.4.2024 kello 10:00 (valtakirjojen tarkastus klo 9:30 alkaen). Kokouspaikka: Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa/Tikkurila…

Onnittelut Turun Teräksen nyrkkeilyjaostolle!

Tänään juhlistetaan 79 vuoden taivalta suomalaisten nyrkkeilyn huipulla ja 80 vuotis juhlavuoden alkua! Kiitos arvokkaasta työstä lajin ja urheilijoiden hyväksi – perinne jatkukoon vahvana myös tulevaisuudessa.

Kirsi Korpaeus European Boxingin hallitukseen

European Boxingin järjestäytymiskokous pidettiin Prahassa. Samassa kokouksessa päätettiin U23 EM-kisojen ajankohta sekä paikka >>

Nyrkkeilyn paikka Olympialaisissa vahvistettu

Odotus on päättynyt! Nyrkkeily on virallisesti osa vuoden 2028 Los Angelesin olympialaisia >>

Kumppanuusohjelman esittely -tallenne

Voit katsoa maanantai 17.3. pidetyn esittelyn tallenteen jälkikäteen ja hyödyntää tietoa oman seuran työssä. YouTube-linkki ei ole julkinen ja se löytyy vain tästä uutisesta.

Kumppanuusohjelman esittely seuroille

Tule kuulemaan SNL:n kumppanuusohjelmasta, tilaisuudesta saa varmasti ajatuksia seuran omaan sponsorihankintaan!