Jouni Hartman LaKa

Jouni on edustanut Lahden Kalevaa koko uransa ajan

Jouni Hartman - seuratyön monitoimimies

Lahden Kalevaa ikänsä edustaneen Jouni Hartmanin tie nyrkkeilyssä alkoi siinä vaiheessa, kun se monilla katkeaa: 16-vuotiaana. Hyvässä ja toimivassa seurassa ura on jatkunut jo reilusti yli 30 vuotta, vaikka muutamia taukoja vuosiin mahtuukin. Urallaan Jopi on ehtinyt tehdä vaikka mitä - syysliittokokouksessa hänet valittiin Liiton johtokuntaan!

Onnittelut johtokuntapaikasta. Mikä sai lähtemään ehdokkaaksi?

Kiitos kiitos! Kyllä siinä taustalla on vahva halu olla mukana siellä, missä muutosta ja kehitystä on mahdollista tehdä. Olen myös tuomarivaliokunnan jäsen.

Siis todellinen seuratyön monitoimimies. Paljonko seurahommiin kuluu viikossa aikaa?

Aikaahan menisi vaikka kuinka paljon! Helposti viisi päivää viikossa.  Ja jos sattuu olemaan turnausviikonloppu, hurahtaa lajin parissa helposti kaikki vapaa-aika.  Olen kunto ja kilpanyrkkeilytreeneissä apuna, ja jos en ole salilla, vähintään soittelemme Kari Korhosen ja Teemu Lindqvistin kanssa seuran asioista. Valmennus- ja tuomaritöiden lisäksi kuulun Lahden Kalevan johtokuntaan ja olen nyrkkeilyjaoston puheenjohtaja. 

Hengästyttävä määrä hommia - mikä saa pysymään seurahommissa mukana?

Tämä porukka, FINBOX-perhe. Omassa seurassa on hyvä yhteishenki ja tahto tehdä yhdessä tulosta. Vapaaehtoistyön pitäisi olla kivaa ja palkitsevaa sellaisenaan. Harva kuitenkaan saa seuratyöstä sellaista rahallista korvausta, että rahan takia tätä tekisi. Tuomarikollegoiden tapaaminen kisareissuilla on ehdottomasti vapaaehtoistyön suola. Laji on antanut minulle joukon hienoja ystäviä.

Menestyit nyrkkeilyurallasi hienosti.  Mikä merkitys omalla seuralla on yksilöurheilijan menestykseen?

Oma ura oli vähän katkonainen, oli pitkä loukkaantuminen ja pari taukoa. Olin jo omasta mielestäni lopettanut urani, kun Kari pyysi minua salille jeesaamaan valmennuksessa. Kun kerran siellä salilla valmiiksi olin, sai Kari minut vanhoilla päivillä vielä innostumaan lajista kunnolla. Pääsin maajoukkueeseen ja saavutin parhaan menestykseni. Oman seuran ja valmentajan usko tekemisiisi ovat todella merkityksellisiä menestyksen kannalta, ja tästä olen kyllä Karille aina kiitoksen velkaa. Hän näki minussa jotain, mitä en ehkä itse tajunnut. Kannusti ja piti huolta treeneistäni. Olin kuitenkin jo 28-vuotias. Oli kiva käydä kiusaamassa nuorempia SM-kisoissa ja menestyä. 

Ketä seuratoimijaa haluaisit erityisesti kiittää?

Kaikkia. Ja Kari Korhosta.

Lyhyet:

Kotoisin:Lahdesta

Kasvattajaseura: Lahden Kaleva

Paras saavutus:Ehdottomasti Tammer Turnaus -voitto 1997

Kuinka monessa kisassa olet käynyt tuomaroimassa vuonna 2019? Kilpakirjan mukaan 17 kisaa, joista 11 on ollut turnausreissuja.




Jouni GeeBee-turnauksessa ajanottajana
Nuorten SM-kisat Turussa