Vilppulan Nyrkkeilijät

Vilppulan Nyrkkeilijät - liikuttaa taidekaupunkia

Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä Vilppulan Nyrkkeilijät ei pode viidenkympin kriisiä vaan on ottanut vireän otteen hetkestä ja vie toimintaansa rohkeasti eteenpäin.

Mänttä-Vilppula on Pohjois-Pirkanmaalla sijaitseva kunta, jossa on vajaat kymmenentuhatta asukasta. Vielä vuoteen 2009 asti Vilppula oli oma itsenäinen kuntansa. Oma nyrkkeilyseura kunnassa on ollut jo pitkään – Vilppulan Nyrkkeilijät viettävää viiskymppisiään ensi vuonna. Pitkään historiaan mahtuu loiston vuosia ja toiminnan hiipumista. Parhaina toimintavuosinaan on seuralla ollut Suomen mestareita, maaottelukävijöitä ja onpa seurasta osallistuttu olympiakarsinoihinkin!

Seuran kunniakas historia pitää yllä paloa jatkaa ja kehittää seuratoimintaa sekä tahtoa tarjota pienellä paikkakunnalla vaihtoehtoista harrastustoimintaa.

- Teemme töitä tosissamme sen eteen, että Vilppulasta saadaan vielä olympianyrkkeilykehiin huippunyrkkeilijöitä! Aivan yhtä tärkeää meille on kuntonyrkkeilyharrastuksen tarjoaminen kuntalaisille.

Meillä on tällä hetkellä jäseniä noin 40, joista alle 18-vuotiaita on alle kymmenen. Myös meillä korona-aika on vähentänyt jäsen- ja harrastajamääriä, kertoo Päivi Ahonen, seuran sihteeri ja somevastaava.

Ohjaajiksi koulutuksen kautta

Seuran kilpavalmennuksesta vastaa Tero Kytölä, kuntonyrkkeilytunteja ohjaavat Anna, Kati ja Iina, jotka kaikki ovat suorittaneet Liiton ohjaajakurssin. 

- Ohjaajillamme on takana se tuttu tarina. Ovat tulleet meille ensin aikoinaan treenaamaan, ja siitä on lähtenyt into ryhtyä myös ohjaamaan tunteja. Kolmikko pääasiassa vastaa harjoituksien toteuttamisesta.

- Kilpavalmennukseen päästäkseen on ensin käytävä alkeistunneilla tai kuntonyrkkeilyssä. Ellei valmennettavalla ole aiempaa kamppailulajitaustaa tai on ehtinyt tutustumaan lajiin jossain toisessa seurassa, tarkentaa Päivi. 

Pienistä resursseista huolimatta järjestää seura syys- ja kevätkausien aikana harjoituksia 5-6 kertaa viikossa.

- Meillä on kuntonyrkkeilytreenit normaalisti kahdesti viikossa. Näihin treeneihin ovat tervetulleita kaikki yli 12-vuotiaat. Lajin hienoutta on, että voimme treenata yhdessä – jokainen tekee harjoitteet ihan oman kuntonsa mukaan. Meillä on myös mahdollisuus aloittaa laji alkeiskurssilla, jolla on tunti kerran viikossa. Kilparyhmä harjoittelee omalla vuorollaan 2-3 kertaa viikossa. Kesällä seurallamme on yhdet ohjatut treenit viikossa.

- Teron valmennuksessa on tällä hetkellä neljä junioria iältään 13-17-vuotiaita sekä yksi aikuinen. Junioriryhmälle ei ole erikseen omaa toimintaa, koska osallistujamäärät ja resurssit ovat vielä niin pieniä. Mutta haemme koko ajan lisää uutta porukkaa mukaan, Päivi kertoo.

- Liitolta toivoisimme saavan apua kaltaistemme pienten seurojen tunnetuksi tekemiseen

Nyrkkeily tutuksi kuntalaisille

Toimettomaksi Vilppulassa ei todellakaan olla jääty ja kynnys osallistumiselle on tehty erittäin matalaksi.

- Olemme tehneet yhteistyötä alueen yläasteiden kanssa ja saaneet sitä kautta oppilaita tutustumaan seuramme toimintaan ja nyrkkeilyyn. Pienen paikkakunnan etuna on, että hyvästä toiminnasta sana kiirii parhaiten suusta suuhun. Toki ilmoittelemme silloin tällöin myös paikallisessa mainoslehdessä ja perinteisesti kauppojen ilmoitustauluilla, kertoo Päivi.  

- Osallistuminen tunneille on tehty mahdollisimman helpoksi. Meillä ei ole ennakkoilmoittautumista, vaan salille voi tulla treenikauden alussa. Osa on kysellyt treeneistä suoraan ohjaajilta tai sitten puheenjohtajalta. Olemme pohtineet SuomiSportin käyttöönottoa, josta voisi olla meille apua tässä asiassa.

- Tiedotamme toiminnasta kotisivujen ja Facebookin lisäksi myös Instagramissa. Ajattelimme, että sitä kautta voisimme tavoittaa paremmin nuorisoa – ja tietenkin muitakin tulevia harrastajia. Lisää tietoisuutta ja näkyvyyttä, kun ollaan monessa paikassa. Toki se on välillä työlästä, mutta toiminnan kehittämisen eteen on töitä tehtävä. Ollaan myös yritetty keksiä mm. Seurapaitapäivään jotain erikoisempaa touhua.

Liitolta apua näkyvyyteen

Kysymykseen, miten Nyrkkeilyliitto voisi tukea Vi-Nyn kaltaista pientä seuraa, on Päivillä valmis vastaus:

- Liitolta toivoisimme saavan apua kaltaistemme pienten seurojen tunnetuksi tekemiseen, joka osaltaan voisi auttaa kasvattamaan jäsen- sekä harrastajamääriä. Koulutustoiminnan suhteen voisi myös järjestää tempauksia, jossa tultaisiin järjestämään erilaisia koulutuksia pienten seurojen omille saleille. Ja jos saisi jotain vinkkejä ja uusia ideoita treeneihin, jotta saisi monipuolisempaa tarjottavaa harrastajille.