Tomi Hongalle yksi otteluvoitto Chemistry Cupissa

20.7.2015

Tomi Honka, kuvaaja: Antti Latva-Kyyny
Tomi Honka, kuvaaja: Antti Latva-Kyyny

Raskaansarjan (91 kg) nyrkkeilijä Tomi Honka osallistui Chemistry Cup 2015-turnaukseen, joka isketään Saksan Hallessa 21.-26. heinäkuuta. Chemistry Cup 2015 on AIBA:n kalenteriturnaus.

Avausottelussaan Honka kukisti Tanskan Jim Andreasenin tuomariäänin 2-1. Andreasen iskenyt muun muuassa kaksi otteluvoittoa vuoden 2013 maailmanmestaruuskilpailuissa ja hän kukisti Hongan maaottelussa viime vuoden loppupuolella.

- Voitto oli ehdottomasti ansaittu. Tomi on kehittynyt kovaa vauhtia kansainvälisen kokemuksen myötä, Suomen päävalmentaja Jarkko Pitkänen kommentoi.

Toisella kierroksella Honka kärsi kaikin tuomariäänin 3-0 tulleen pistetappion Uzbekistanin Rustam Tulaganoville, joka on tänä vuonna voittanut muun muassa huipputasokkaan Strandja-turnauksen Bulgariassa. Vuoden 2013 MM-kilpailuissa Tulaganov iski kolme otteluvoittoa sijoittuen kuudenneksi.

- Vastus oli erittäin hyvä ja menestynyt nyrkkeilijä. Selvä tappio tuli, mutta tämä oli kuitenkin hyvää oppia Tomille EM-kilpailuja ajatellen, Pitkänen arvioi.

Ilari Kujala (75 kg) joutui perumaan osallistumisensa turnaukseen viime hetkillä loukkaantumisen vuoksi.

Suomen joukkueen valmentajana turnauksessa toimi Jarkko Pitkänen.