Hannonen avasi suomalaisiskijöiden kilpailut voitokkaasti

2.7.2013

Suomen joukkue EU-kilpailuissa
Suomen joukkue EU-kilpailuissa

Suomen naisten nyrkkeilymaajoukkue aloitti kisaurakkansa Euroopan Unionin mestaruuskilpailuissa Unkarissa maanantaina. Kilpailujen avausottelussa kehään nousi sarjan 51kg kajaanilainen Sallamaari Hannonen, joka kohtasi suomalaisille entuudestaan tuntemattoman espanjalaisen Marta Brañas Rumbon.

Sarjassa iskee kaiken kaikkiaan 13 nyrkkeilijää joten ottelun voittaja eteni kahdeksan parhaan joukkoon. - Sallamaari oli espanjalaista parempi nyrkkeilijä ja osoitti kehässä osaamisensa. Vasen yläkoukku upposi vastustajaan kerta toisensa jälkeen ja viimeisessä erässä espanjalaiselle laskettiin kahdesti lukua, kertoi Suomen valmentaja Miika Forsström. 

Hannonen kohtaa seuraavaksi lähes yhtä tuntemattoman saksalaisen Pinar Yilmazin keskiviikkona klo 18 paikallista aikaa käytävässä ottelussa.

Sarjan 57kg Cecilia Nilsson aloittaa kisaurakkansa tiistaina 2.7. klo 18 alkavassa tilaisuudessa. Porvoolainen saa vastaansa Croatian Anamarija Vujaklian. Sarjassa on 13 nyrkkeilijää ja ottelun voittaja etenee puolivälieriin.

Sarjassa 48kg Sonia Grönroos sai vapaa-arvan kahdeksan parhaan joukkoon ja kohtaa Ruotsin Elin Rönnlundin keskiviikkona klo 15 alkavan tilaisuuden alussa. Tamperelainen voitti Rönnlundin selvästi viime joulukuussa käydyssä maaottelussa ja lähtee otteluun ennakkosuosikkina.

Neljäs suomalaisnyrkkeilijä Mira Potkonen nousee kehään myös keskiviikkona. Kaksien edelliskilpailujen mitalisti saa vastaansa toisen EU-mitalistin. Nuorten Euroopan mestari, bulgarialainen Svetlana Kamenova Staneva on iskenyt menestystä höyhensarjassa ja iskee nyt ensimäistä kertaa olympiasarjassa 60kg. Ottelun voittaja etenee mitaleille.

Kilpailuihin osallistuu yhteensä 217 nyrkkeilijää 22 maasta. Aikuisten sarjoissa naisia on 98 ja ensimmäistä kertaa EU-kilpailut otellaan myös nuorten ja junioreiden luokissa. Edellisen kerran Keszthelyssä iskettiin EU-mitaleista vuonna 2010.  

Suomen joukkue naisten Euroopan Unionin mestaruuskilpailuissa 30.6. – 7.7.2013

48kg Sonia Grönroos (TVS)

51kg Sallamaari Hannonen (KajKu)

57kg Cecilia Nilsson (BoBo)

60kg Mira Potkonen (TVS)

 

Valmentajat: Miika Forsström, Askar Sarsenbayev, Maarit Teuronen

Tuomari: Jouko Lindberg

Joukkueenjohtaja: Anna Laukkanen