Elina Gustafsson lopettaa nyrkkeilyuransa

12.11.2020

Euroopan mestari ja MM-pronssimitalisti Elina Gustafsson on ilmoittanut lopettavansa nyrkkeilyn. Nyrkkeilyliitto kiittää Elinaa kuluneista vuosista ja toivottaa menestystä myös nyrkkeilyn jälkeiseen elämään.

Nyrkkeilyn arvokisamitalisti Elina Gustafsson julkisti lopettamispäätöksensä eilen. Gustafsson hienolla urallaan saavuttanut mm. Euroopan mestaruuden (Sofia 2018), MM-pronssia (Astana 2016), kolme Pohjoismaiden mestaruutta (2015, 2016, 2018) ja useita Suomen mestaruuksia. Gustafssonille on myönnetty Suomen Nyrkkeilyliiton kultainen ansiomerkki (2016).


-Haluan kiittää koko sydämestäni Nyrkkeilyliittoa kuluneista vuosista. Niihin mahtui paljon. Kiitollisena kaikesta, jatkan nyt uusien haasteiden pariin, kertoo Gustafsson.


-Elina on kuulunut kärkinyrkkeilijöihimme usean vuoden ajan. Kunnioitamme urheilijan henkilökohtaista ratkaisua ja kiitämme häntä upeasta työstä nyrkkeilyn saralla. Lisäksi toivotamme Elinalle menestystä jatkoon huippu-urheilun jälkeiseen elämään, toivottaa Nyrkkeilyliiton puheenjohtaja Henrik Tavio.