Uutiset

Oslossa järjestetyissä PM-kilpailuissa ottelijamme kahmivat viisi kultaista ja neljä hopeista mitalia
Uusi seuratiedote (23.3.2018)
Liitto tulee kehittämään viestintäänsä ja aloitamme säännöllisten seuratiedotteiden julkaisemisen. Ohessa ensimmäinen uuden mallinen seuratiedote.
Ruuhkautuneen työtilanteen vuoksi, toimiston palveluajat muuttuvat 1.4. lähtien. Uudet palveluajat ovat: ma klo 12.30 - 16.30 ke klo 14.30 - 18.30 to klo 8.30 - 16.30 Muina aikoina olemme tavoitettavissa sopimuksen mukaan.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut nyrkkeillään tulevana viikonloppuna Norjassa. Kilpailut ovat aikuisille ja A-junioreille. Suomesta kilpailuihin matkaa 13 nyrkkeilijää sisältävä joukkue.
SM-kilpailuihin rankingin perusteella paikan ansainneista nyrkkeilijöistä osanottonsa varmistaneet nyrkkeilijät ovat selvillä. Loput SM-kilpailupaikat jaetaan 24.-25. maaliskuuta Vantaalla pidettävässä SM-karsintaturnauksessa.
9.-11.3 järjestetään kovatasoinen GeeBee-turnaus Helsingissa Urheilutalolla. Sunnuntain finaalitapahtuma on ilmainen. Kaikki sankoin joukoin mukaan kannustamaan ja nauttimaan huippunyrkkeilystä!
Nyrkkeilyn SM-kisat järjestetään historian ensimmäisen kerran Porissa 13. – 15.4.2018.
Aikuisten SM-kilpailut 2018 pidetään 13.-15. huhtikuuta Porissa. Järjestäjänä toimii Porin NMKY. Jotta SM-kilpailuista saataisiin mahdollisimman näyttävä tapahtuma, Nyrkkeilyliiton johtokunta päätti muuttaa kilpailuiden karsintamenettelyä. Kuluvan kilpailukauden ottelumäärävaatimukset poistettiin, ja karsintakilpailut ovat avoimet kaikille. Liiton kilpailusääntöjen mukaisesti SM-kilpailuihin voivat kuitenkin osallistua vain aikaisemmin vähintään viisi ottelua yleisessä sarjassa tai A-junioreissa otelleet nyrkkeilijät.
Suomen Nyrkkeilyliitto palkitsi vuoden 2017 parhaimpia urheilijoitaan sekä ansioituneita toimitsijoitaan Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa. 
Liiton toimistosihteeri Miika Forsström on hyvin ansaitulla talvilomalla 19.-23.2.2018. Toimisto palvelee normaalisti taas 26.2. lähtien.
RSS ATOM