Antidoping

Urheilijoille lisää vastuuta uudessa antidopingsäännöstössä

- - - -

Vuoden 2015 alussa uudistetun Maailman antidopingsäännöstön ja sen mukaisen Suomen antidopingsäännöstön myötä rangaistukset vakavista tarkoituksellisista dopingrikkomuksista kovenivat. Toisaalta rangaistuksista päätetään aiempaa joustavammin ja harkitummin. Dopingtestit kohdennetaan entistä tarkemmin, ja urheilijat ja lajiliitot ovat yhä tärkeämmässä asemassa puhtaan urheilun puolustajina.

 

Uudessa säännöstössä urheilijoilla, urheilijan tukihenkilöillä ja lajiliitoilla on tärkeä rooli osana dopingvalvontaa ja puhtaan urheilun edistämistä. Heillä on nyt esimerkiksi velvollisuus vaihtaa antidopingorganisaatioiden kanssa tietoja silloin, kun epäillään dopingrikkomusta.

Dopingrikkomusten määritelmä laajenee

Vuoden 2015 alusta voimaan tullut säännöstö sisältää uuden määritelmän dopingrikkomuksista. Aiemman kahdeksan sijaan dopingrikkomuksia on nyt määritelty kymmenen erilaista. Uudet rikkomukset koskevat erityisesti urheilijoiden kanssa toimivia henkilöitä ja heidän osallisuuttaan dopingrikkomukseen johtavassa toiminnassa.

ADT tulee jatkossa selvittämään dopingrikkomusten yhteydessä myös urheilijan mahdollisten tukihenkilöiden osallisuuden rikkomukseen. Näin on erityisesti silloin, kun dopingrikkomuksen on tehnyt alaikäinen urheilija tai jos tukihenkilön urheilijoista enemmän kuin yksi on syyllistynyt dopingrikkomukseen.

Urheilijoiden ja lajiliittojen vastuu omista antidopingtiedoistaan ja -teoistaan kasvaa

Uudessa antidopingsäännöstössä korostetaan urheilijoiden ja valmentajien vastuuta olla tietoisia antidopingasioista. Urheilijoilla ja urheilijan tukihenkilöillä on samalla oikeus saada riittävästi tietoa antidopingasioista. Tässä suuri vastuu on lajiliitoilla. Lajiliiton tulee järjestää riittävästi koulutustilaisuuksia, joissa urheilijoiden ja valmentajien on mahdollista saada riittävästi ajan tasalla olevaa tietoa sekä oppia tuntemaan oikeutensa ja vastuunsa antidopingasioissa. ADT auttaa lajiliittoja koulutusten toteuttamisessa.

Säännöstö painottaa lajiliittojen edustajien osuutta myös mahdollisten dopingrikkomusten selvittämisessä. Lajiliitolla tulee olla selkeät kurinpitosäännöt, joilla voidaan yksiselitteisesti puuttua esimerkiksi dopingvalvontaa vaikeuttavaan toimintaan. Lajiliiton tulee voida antaa seuraamuksia antidopingtyön vastaisesta toiminnasta, jota on esimerkiksi joukkuepooliin kuuluvan joukkueen toistuva vaadittujen harjoitustietojen toimittamisen laiminlyönti, epäasiallinen käyttäytyminen dopingtestiryhmää kohtaan, kieltäytyminen yhteistyöstä ADT:n tutkiessa mahdollista dopingrikkomusta, urheilijan tukihenkilön kielletyn aineen käyttö tai muunlainen kieltäytyminen noudattamasta yhdessä sovittuja pelisääntöjä.

Tutkinnalliset menettelyt otetaan käyttöön

Uuden Maailman antidopingsäännöstön ja Kansainvälisen testaus- ja tutkintastandardin mukaisesti käyttöön otetaan niin sanotut tutkinnalliset menettelyt. Niillä tarkoitetaan tietojen ja todisteiden hankkimista erilaista lähteistä, esimerkiksi arvioimalla urheilijoiden veriprofiileja tai haastattelemalla ihmisiä. Tietoja käytetään dopingvalvonnan tehostamiseen ja mahdollisten dopingrikkomusten toteamiseen.

Uusi antidopingsäännöstö velvoittaa kaikkia siihen sitoutuneita tahoja, myös urheilijoita ja urheilijan tukihenkilöitä, tekemään yhteistyötä dopingrikkomuksia tutkivien antidopingorganisaatioiden kanssa.Tutkinnalliset menettelyt ovat tärkeitä erityisesti silloin, kun epäiltyyn dopingrikkomukseen ei liity positiivista testitulosta.

Erkka-erivapauskone

Jos sairautesi hoito vaatii urheilussa kielletyn lääkkeen tai menetelmän käyttöä, Erkka-erivapauskone auttaa sinua selvittämään helposti, pitääkö sinun hakea erivapautta etukäteen. Erivapauskone neuvoo myös, mistä erivapautta haetaan.

Erivapausmenettely

https://www.suek.fi/erkka-erivapauskone

Kielletyt Aineet ja Menetelmät Urheilussa (KAMU)

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n Dopingaineryhmät ja dopingaineet pohjautuvat Maailman antidopingtoimisto WADAn kiellettyjen aineiden ja menetelmien luetteloon 2019.

WADA ylläpitää luettelon virallista versiota internetsivuilla (www.wada-ama.org). SUEK julkaisee WADAn tietoihin perustuvat luettelot vuosittain internetsivuillaan ja KAMU-mobiilisovelluksessa, joka on ladattavissa Android ja iOS laitteille. SUEKin KAMU -lääkeluettelot ja haut pohjautuvat Lääketietokeskuksen luetteloihin ja siinä on vain Suomesta saatavia resepti- ja itsehoitolääkevalmisteita.

Urheilijan tulee tarkistaa aina ajan tasaisista luetteloista käyttämiensä valmisteiden sallittavuus. Urheilija on aina itse vastuussa siitä, mitä hänen elimistöstään löytyy mahdollisessa dopingtestissä. Lääkehaku ei sisällä erityislupavalmisteita. Mikäli haettua lääkevalmistetta ei löydy, käyttäjän tulee olla yhteydessä SUEKiin.

https://kamu.suek.fi/#!/

Puhtaasti paras -verkkokoulutus

Puhtaasti paras on verkkokoulutus, jonka avulla urheilijat ja heidän tukihenkilönsä voivat oppia ja varmistaa tietonsa antidopingasioista. Verkkokoulutus suositellaan tehtäväksi vähintään kahden vuoden välein.

Verkkokoulutukseen kuuluu seitsemän osiota, joissa on tietoa antidopingasioista. Kunkin osion suorittamiseen kuluu 3–4 minuuttia.  Osioissa on videoita, harjoituksia ja tietosisältöä. Kaikkia osioita ei tarvitse suorittaa kerralla, koska suoritukset tallentuvat ohjelmaan. Kun kaikki osiot on suoritettu, koulutuksesta saa sähköpostitse diplomin.

Urheilijat voivat esimerkiksi ottaa kuvan suoritetusta diplomista ja jakaa kuvan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #puhtaastiparas.

SNL suosittelee kaikkien jäsenseurojen jäsenille verkkokoulutuksen suorittamista!

https://www.suek.fi/puhtaasti-paras-verkkokoulutus

Reilusti paras: Viestikapula -blogi

Viestikapula -blogissa käydään keskustelua puhtaasta urheilusta ja reilusta pelistä. Blogissa julkaistaan joka kuukausi yhden urheilijan tai urheilusta kiinnostuneen kirjoitus. Viestikapula kulkee eteenpäin, kun kirjoittaja haastaa seuraavan viestinviejän mukaan blogiin. Voit kommentoida urheilijoiden näkemyksiä ja osallistua keskusteluun.

https://www.suek.fi/viestikapula-blogi

 

Muut linkit:

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n verkkosivut

SUEK Antidopingsäännöstö 2021