Suomi iski voiton nyrkkeillyn maaottelussa Irlannissa
18.4.2015

Suomen naisnyrkkeilijät iskevät kaksipäiväisessä maaottelussa Irlannissa 17.-18. huhtikuuta. Ensimmäisessä otteluillassa käytiin kahdeksan ottelua noin viiden tuhannen asukkaan kaupungissa Edenderryssä. Edellisen kerran Suomen naiset ovat iskeneet maaottelussa vuonna 2000 Kanadassa, joten Irlannissa on tarjolla harvinaista herkkua suomalaisiskijöille.
Avausiltana Suomen naiset tykittivät 5-3 voiton irlantilaisista. Kevyen kärpässarjan Lotta Loikkanen aloitti maaottelun suomalaisille voitokkaasti kukistamalla Elaine Harrisionin kaikin tuomariäänin. Suomalainen takoi voitontahto silmissään neljä erää ja ansaitsi makean voittonsa.
Seuraavassa ottelussa kohtasi paikat kesäkuun Euroopan Kilpailuihin lunastaneet Marjut Lausti ja Irlannin Kansanyhteisöjen kilpailujen hopeamitalisti Michaela Walsh. Kokeneena arvokilpailuiskijänä Walsh onnistui hyödyntämään jälkitilanteet suomalaista paremmin. - Vastustaja oli hyvä, samoin ottelu, tänään ei vaan ollut minun päivänä, kommentoi Lausti otteluaan.
Niukimman suomalaistappion koki sarjan 57 kiloa Aino Juvonen, joka hävisi hajaäänin Irlannin MM-edustajalle Joanne Lambelle. Kaikki kolme arvostelutuomaria saivat ottelut tasan, jonka jälkeen tuomarit äänestivät voittajasta. Saman sarjan toisessa ottelussa Adriana Ylijurva koki 3-0 tappion Emma Agnewille.
Suomen joukkueen kapteeni Mira Potkonen kävi vauhdikkaan kamppailun Irlannin mestaria Cheyanne O'Neillia vastaan. Suomalainen iski selvän 3-0 voiton sisukkaasti taistelleesta irlantilaisesta. Myös toisessa sarjan 60 kiloa ottelussa nähtiin suomalaisvoittaja, kun Erika Tarvainen otteli komean voiton Irlannin nuorten EU-mitalistista Niamh Ballista. Suomalainen voitti ottelun kaikin tuomariäänin 3-0.
Erittäin vauhdikas kamppailu nähtiin myös sarjassa 64 kiloa, kun Suomen Elina Gustafsson pehmitti vastustajansa vartaloiskuilla. Gustafsson siirsi Sumen joukkueen jälleen johtoon voittamalla Kayleigh McCormackin 3-0. Illan viimeinen ottelu ratkaisi maaottelun tuloksen Suomen voittoon. Porvoon Mathilda Soukka kävi tiukan taistelun Grannie Walshin kanssa ja varmisti Suomen maaotteluvoiton 2-1 voitolla.
Toinen maaotteluilta käydään Ballinassa 18.4.2015 alkaen klo 19.30 paikallista aikaa. Ottelut televisioidaan iirin kieliseen televisioon ja ne on katsottavissa myös livelähetyksenä internetissä. Linkki livelähetykseen julkaistaan myöhemmin tänään Nyrkkeilyliiton facebook -sivuilla ja twitterissä.