Suomen naiset valmiina nyrkkeilyn EM-kehään
30.5.2014
Suomen Nyrkkeilyliiton neljän naisen joukkue Bukarestissa 30.5.–8.6. käytäviin naisten Euroopan mestaruuskilpailuihin koostuu nyrkkeilijöistä Sallamaari Hannonen, Marjut Lausti, Cecilia Nilsson ja Mira Potkonen. Viime vuodelle kaavaillut naisten EM-nyrkkeilyt siirrettiin kansainvälisen nyrkkeilyliiton AIBA:n päätösten myötä tälle vuodelle ja nyt Euroopan kärki iskee Romaniassa kesän alussa.
Joukkueen kokenein iskijä, Tampereen Voimailiseuran Mira Potkonen on asettanut kiven kovan tavoitteen EM-kehään. Kuusinkertainen Suomen mestari, Pohjoismaiden mestari ja kolminkertainen EU-mitalisti lähtee iskemään mitalista. Olympiasarjassa 60 kiloa Potkonen saa vastaansa maailman kärkinimiä, sillä mitaleille päästäkseen on kukistettava olympiavoittaja Katie Taylor, olympiahopeamitalisti Sofia Ochigava, EU-hopeamitalisti Estelle Mossely tai moninkertainen arvokilpailumitalisti Karolina Michalczuk.
Sarjan 54 kiloa Suomen mestari Marjut Lausti on Potkosen tavoin osallistunut EM-nyrkkeilyihin aikaisemmin, vuonna 2011 Rotterdamissa. Tampereen Työväen Nyrkkeilijöitä edustava Lausti iski tuolloin sarjassa 57 kiloa. Nyt kääpiösarjassa iskevä äidinkielen opettaja on otellut nousujohteisesti koko kauden ajan.
Ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuskehässä iskevät Cecilia Nilsson ja Sallamaari Hannonen. Kummallakin on kuitenkin kokemusta EU-mestaruuskilpailuista viime kesältä. Porvoolainen Cecilia Nilsson iski viime vuonna pronssia Euroopan Unionin mestaruuskilpailuissa Unkarissa sarjassa 57 kiloa. Nuoresta iästä huolimatta Borgå Boxingin nyrkkeilijä on ehtinyt iskeä kokemusta kansainvälisistä kehistä ja voittanut mm. kansainvälisen Tunis-turnauksen Tunisiassa. Vuosi sitten paikan maajoukkueeseen lunastanut Kajaanin Kuohua edustava Sallamaari Hannonen iskee olympiasarjassa 51 kiloa.
Nelihenkinen EM-joukkue on valmistautunut EM-kehään leireilemällä Tukholmassa ja Bugeatissa. – Leiri Ranskan olympiavalmennuskeskuksessa oli antoisa ja antoi hyvän kuvan siitä, missä mennään. Kun mukana on Ranskan ja Englannin kaltaisia huippumaita, jokainen oppii jotakin, summaa joukkueen Ranskan EM-valmistavalle leirille luotsannut valmentaja Maarit Teuronen.
Kilpailuaikataulu:
30.5. Ensimmäinen punnitus, arvonta
31.5.–4.7. Alkuottelut
6.6. Semifinaalit
7.6. Finaalit
Suomen joukkue Bukarestin Euroopan mestaruuskilpailuissa:
Nyrkkeilijät:
51 Sallamaari Hannonen (KajKu)
54 Marjut Lausti (TTN)
57 Cecilia Nilsson (BoBo)
60 Mira Potkonen (TVS)
valmentajat: Miika Forsström, Askar Sarsenbayev, Maarit Teuronen
tuomari: Pauli Jyrkkänen