SM-nyrkkeilyt 2016 karsintajärjestelmä
2.9.2015
Vuoden 2016 miesten ja naisten SM-nyrkkeilyihin voi osallistua kahdeksan nyrkkeilijää painoluokkaa kohden. SM-nyrkkeilyt otellaan 19. – 21.2.2016 Kuortaneella
Karsintajärjestelmä ja aikataulutus 2016 SM-nyrkkeilyihin
RANKING
Valmennusjohto ja kilpailuvaliokunta laativat ranking-listan. Listasijoitus perustuu syyskauden 2015 kilpailumenestyksestä ja –aktiivisuudesta.
Listan ulkopuolisten, SM-kilpailuihin aikovien tulee osallistua TUL-turnauksen yhteydessä järjestettävään karsintasarjaan. Tarvittaessa päävalmentaja rankkaa kahdeksan parasta, jotka voivat osallistua karsintasarjaan.
KELPOISUUS
Vuoden 2015 A-juniorit huomioidaan ranking-listassa omassa painoluokassaan, mikäli siirtyvät miehiin/naisiin tai täyttävät 18 vuotta ennen SM-kilpailua. Meneillään olevan vuoden ja tulevan vuoden SNL:n tukiurheilijat ovat oikeutettuja suoraan paikkaan.
AIKATAULU
21.12.2015 SNL julkaisee ranking-listan. Listan kuusi (6) ensimmäistä ovat oikeutettuja osallistumaan suoraan SM-kilpailuihin. Ranking-sijoituksen perusteena ovat syksyn 2015 kilpailuaktiivisuus sekä kilpailumenestys.
11.1.2016 Nyrkkeilijän on vahvistettava 11.1.16 mennessä vastaanottaako hän kisapaikan sarjassa, johon hänet on sijoitettu.
11.1.2016 Ilmoittautuminen SM-kilpailuihin päättyy.
TUL-turnauksen yhteydessä järjestetään karsintasarja niille SM-kilpailuihin ilmoittautuneille ottelijoille, jotka eivät ole sijoittuneet kuuden (6) parhaan joukkoon ranking-listalla. Painoluokkien vapaana olevat paikat (2) jaetaan TUL-turnauksen sijoituksen mukaan.
25.1.2016 SNL julkaisee SM-kisojen osallistujat
29.1.2016 Ottelijan on vahvistettava 29.1.16 mennessä vastaanottaako paikkansa SM-kisoissa sekä lopullisen ottelusarjansa.
Mikäli sarjojen osallistujalistoihin tulee muutoksia, mahdolliset vapaat paikat täytetään TUL:n karsintasarjan perusteella.