Olympiavoittaja Pentti Hämäläisen muistokisat
23.10.2022

PENTTI HÄMÄLÄINEN - Helsingin Olympialaisten nyrkkeilysankari
Kotekon puistossa seisoo patsas, joka kuvaa periksiantamattomuutta ja tahdon voimaa.
Se kuvaa miestä, joka nousi köyhistä ja vaatimattomista oloista suunnitelmallisuudella ja kovalla työllä urheilun ja nyrkkeilyn kansallissankariksi – olympiavoittajaksi.
Pentti Hämäläinen ei noussut olympiavoittajaksi sattumalta. Suuri veljessarja harjoitteli yhdessä. Köyhyydessä lujiksi, mutta lempeiksi kasvaneiden miesten sisukkuudesta kertonee parhaiten se, että jokainen heistä saavutti joko Suomen tai Nyrkkeilyliiton mestaruuden. Veljeksistä Pentti oli selvästi lahjakkain.
Pentti Hämäläinen ei noussut olympiavoittajaksi sattumalta, ei pelkkien lahjojensa ansiosta. Lahjakkuutta täydensivät tyylivaisto ja elohopeamainen herkkyys. Tähtäin Helsingin kotikisoihin oli asetettu jo vuosia aiemmin ja kaikki harjoittelu, käydyt ottelut ja turnaukset tähtäsivät lopulta tuon tavoitelluimman mitalin saavuttamiseen. Jokainen urheilija tietää, että jo pääsy olympialaisiin on saavutus. Olla olympiavoittaja on useimmille pelkkä unelma, olla kaksinkertainen olympiamitalisti vain etäinen haave. Pentti Hämäläiselle ne ovat toteutuneita saavutuksia.
Pentti Hämäläinen on yhä viimeisin olympiakultamitalistimme. Kun vuoden 1952 Vuoden urheilija -äänestyksen voittajaksi julistettiin toinen kansallissankarimme Veikko Hakulinen, oli Pentti Hämäläinen äänestyksessä heti toisena. Helsingin olympialaisten voittajista kaikkein arvostetuimpana.
Me unohdamme sankarimme liian usein pölykerrosten alle, historian kirjojen lehdille. Pentti Hämäläisen suunnitelmallisuus sekä elämänohjeensa ovat vuosikymmentenkin jälkeen sellaisia, joiden ei soisi unohtuvan.
Hämäläisellä oli ainutlaatuinen kyky analysoida otteluitaan jälkikäteen ja ottaa päätelmistään opiksi. Hän tutki lajikirjallisuutta ja opiskeli voidakseen kehittää nyrkkeilyään paremmaksi. Hän piti opiskelua ja lukemista suuressa arvossa. Tätä ikuisen oppimisen arvostusta voimme pitää yhtä arvokkaana perintönä nykyisille ja tuleville nyrkkeilijöille kuin olympiavoittoa. Vaikka Hämäläinen sanoi urheilijan elämän olevan köyhän elämää, on hänen perintönsä nyrkkeilylle ja suomalaiselle urheilulle korvaamattoman arvokasta.
Kiitos Kotkan Voimailijoille Pentti Hämäläisen muistokisojen järjestämisestä Helsingin Olympialaisten 70. juhlavuoden kunniaksi.
Kiitos mukana olleille urheilijoille, talkooväelle ja katsojille.
Suomen Nyrkkeilyliitto
(teksti: pa. Lähde: Kiveen hakatut, 23.12.2014, Yle Areena)