Nyrkkeilyn PM-kilpailut peruttu
27.3.2014
Kansainvälisen nyrkkeilyliiton (AIBA) tänä iltana lähettämän tiedotteen mukaan Norjan nyrkkeilyliitto (Norges Bokseforbund) on suljettu pois kaikesta kansainvälisestä nyrkkeilystä. Tämä tarkoittaa että tulevan viikonlopun nyrkkeilyn PM-kilpailut Oslossa on peruttu.
- Valitettavasti meidän on pakko jäädä kilpailuista pois, muuten meitä uhkaa Norjan kohtalo. Tämä on valtava isku kaikelle Pohjoismaiselle yhteistyölle nyrkkeilyn saralla, sanoo Suomen Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson.
- Tästä aiheutuvat tappiot eivät ole ainoastaan taloudellisia vaan urheilullisesti menetys on myös suuri. PM-kilpailujen piti toimia valmistavana kilpailuna A-junioreiden MM- ja naisten EM-kilpailuihin sekä GeeBee turnaukseen. Korvaavia kilpailuja on mahdotonta löytää näin lyhyellä varoitusajalla, Karlsson jatkaa.