Matti Koota lähtee ennakkosuosikkina Euroopan kisojen avausotteluunsa
18.6.2015

Suomen viime vuosien menestynein olympiatyylin miesnyrkkeilijä Matti Koota, 25, aloittaa kisaurakkansa Euroopan kisoissa (European Games) perjantaina. Vastaansa Koota saa tanskalaisen Fredrik Jensenin, jonka Koota kukisti maaliskuussa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hajaäänituomiolla 2-1.
Jensen on Kootaa kahdeksan senttiä pidempi ja kuusi vuotta nuorempi. Tanskalainen on maansa mestari ja arvokilpailuedustaja.
- Luottavaisin mielin lähdemme otteluun. Matti voitti Jensenin ansaitusti PM-kilpailuissa, eikä ole mitään syytä olettaa että tilanne olisi muuttunut, Suomen päävalmentaja Jarkko Pitkänen sanoo.
Viime vuoden EU-hopeamitalisti Matti Koota on tänä vuonna Pohjoismaiden mestaruuden lisäksi saavuttanut hopeaa Belgrade Winner-turnauksessa ja pronssia Istavan Bocskai-turnauksessa. Koota nyrkkeili myös 6. kesäkuuta kautta aikojen ensimmäisenä suomalaisnyrkkeilijänä AIBA Pro Boxing-ammattilaisottelun.
Muut suomalaiset
Dmitri Tretjak nousi keskiviikkona ensimmäisenä suomalaisnyrkkeilijä kehään Euroopan kisoissa ja kukisti Tshekin Vit Kralin kaikin tuomariäänin 3-0. Sunnuntaina Tretjak saa vastaansa Slovenian Aljaz Venkon.
Marjut Laustin avausottelu on lauantaina italialaista Euroopan mestaria ja MM-hopeamitalistia Marzia Davidea vastaan. Mira Potkosen kilpailut alkavat sunnuntaina ottelulla isäntämaa Azerbaidžanin MM-hopeamitalistia Yana Alekseevnaa vastaan.