Mira Potkonen voitti vakuuttavasti Strandja Memorial -turnauksen

28.2.2015


Suomalaisnyrkkeilijä Mira Potkonen iski rajun avauserän teknisen tyrmäysvoiton EM-hopeamitalistista ja MM-pronssimitalistista Svetlana Kamenovasta Strandja Memorial -turnauksen loppuottelussa.

Kokenut arvokilpailumenestyjä Bulgarian Svetlana Kamenova oli edennyt kotikilpailujensa loppuotteluun kukistaen muun muassa viime vuoden MM-hopeamitalistin Zana Alexeyevnan ja EM-pronssimitalistin Denitseva Eliseyevan puhtaasti 3-0,

Kolmella kovalla otteluvoitolla itsekin sarjan 60 kiloa loppuotteluun edennyt Potkonen,34, ei kuitenkaan jättänyt bulgarialaiselle lyhyeksi jääneessä ottelussa mahdollisuuksia. Ensimmäisen eränpuolivälissä suomalaisen oikea yläkoukku osui kohdilleen ja Kamenova pyllähti kanveesiin. Bulgarialainen nousi ylös, mutta horjahteli vielä sen verran, että kehätuomari päätti ottelun.

Mira Potkonen palkittiin Strandja Memorial -turnauksen parhaana naisnyrkkeilijänä. Bulgarian Sofiassa käyty turnaus oli huipputasokas kattaus, johon osallistui 37 maan joukkueet.

Seuraavan kerran Potkonen ottelee GeeBee-turnauksessa Helsingissä 13. -15. maaliskuuta. Turnauksessa Potkonen saa vastaansa muun muassa kiinalaisen 60-kiloisten MM-pronssimitalistin Yin Junhuan, 64-kiloisten englantilaisen MM-hopeamitalistin Sandy Ryanin ja 64-kiloisten EM-pronssimitalistin Kinga Siwan Puolasta.

Mira Potkosen ottelut Bulgariassa:

25.2.2015
60kg Mira Potkonen FIN - Iuliia Tsyplakova UKR 3-0

26.2.2015
60kg Mira Potkonen FIN - Chantelle Cameron ENG 2-1

27.2.2015
60kg Mira Potkonen FIN - Estelle Mossely FRA 3-0

28.2.2015
60kg Mira Potkonen FIN - Svetlana Kamenova BUL TKO 1. erä

Potkonen palkittiin turnauksen parhaana naisnyrkkeilijänä.