Kolmelle Nyrkkeilyliiton jäsenseuralle OKM:n seuratukea

21.4.2020


Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Avustuksella kehitetään myös vapaaehtoistyötä seuroissa.

Suomen Nyrkkeilyliiton jäsenseurat saivat tukea yhteensä 17 000 €. Tuen saaneet seurat ja tukisummat:

Tuusulan Nyrkkeilyseura ry                                2 000€

V&U seura Kempeleen Pyrintö                          6 000€

Ylä-Tikkurilan Kipinä ry                                      9 000€

Seuratukea myönnettiin yhteensä 358 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 246 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 112. Avustukset kohdistuvat 63 eri kuntaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriön  seuratukisivu.  Kohdassa ”Myönnetyt avustukset”   on kaikki tukea saaneet hankkeet.

Seuratoiminnan kehittämistuki on ministeriön vuosittain jakama avustus. Hakuaika on vuosittain marras-joulukuussa.