Ilari Kujala iski 3. kierrokselle Turkissa

12.4.2016

Ilari Kujala, kuvaaja Antti Latva-Kyyny
Ilari Kujala, kuvaaja Antti Latva-Kyyny

Suomen Ilari Kujala kukisti Euroopan olympiakarsintaturnauksen 75-kiloisten 2. kierroksella Euroopan kisojen voittajan ja MM-pronssimitalisti Michael O’Reillyn tuomariäänin 3-0. Tomi Honka puolestaan joutui taipumaan tappioon Ukrainan Gevorg Manukiania vastaan.

Suomalainen lähti otteluun haastajan asemasta, mutta osoitti rautaista itseluottamusta pelaamalla tarkalla nyrkkeilyllä voiton itselle turnauksen ykkössijoitetusta irlantilaisesta. Kujala otteli aktiivisesti läpi ottelun ja piti hallinnan tarkalla nyrkkeilyllä.

- Ensimmäinen erä meni yllättäen irlantilaiselle, mutta kaksi seuraavaa erää kaikin tuomariäänin Ilarille, päävalmentaja Jarkko Pitkänen iloitsi voiton varmistuttua.  

Kaikin tuomariäänin 3-0 tullut voitto takasi Kujalan paikan kahdeksan parhaan joukossa. Seuraavaksi Kujala kohtaa keskiviikko-iltana maaliskuussa GeeBee-turnauksen voittaneen Ranskan lyöntikoneen Christian Mbilli Assomon. Miesten sarjoissa olympiapaikan saa kolme parasta.

Hongalle tappio

Raskaassa sarjassa tiistai-illan päätti Tomi Hongan ottelu kakkossijoitettua Ukrainan Gevorg Manukiania vastaan. Moninkertainen arvokilpailumitalisti Manukian vei voiton 3-0, mutta Honka haastoi kaikki erät ja oli ottelussa hyvin mukana alusta loppuun.

– Raskas taistelu ensimmäisessä ottelussa ja hyvin myöhäinen otteluajankohta vei parhaan terävyyden Tomin nyrkkeilystä, Pitkänen kommentoi.

Suomalaisten tulokset ja seuraavat ottelut Euroopan olympiakarsintaturnauksessa:

Sunnuntai 10.4. klo 14
75 kg Ilari Kujala - Tomas Pivorun LTU 2-1 (30-27, 29-28, 28-29)

Sunnuntai 10.4. klo 19
69 kg Cyrus Pattinson GBR - Muhammad Abdilrasoon 3-0 (30-27, 30-27, 29-28)
91 kg Tomi Honka - Siarhei Karneyeu BLR 3-0 (29-28, 29-28, 29-28)

Maanantai 11.4. klo 19
60 kg Irma Testa ITA - Mira Potkonen 3-0 (40-36, 40-36, 39-37)

Tiistai 12.4. klo 14
75 kg Ilari Kujala – Michael O’Reilly IRL 3-0 (30-27, 29-28, 29-28)

Tiistai 12.4. klo 19
91 kg Gevorg Manukian UKR - Tomi Honka 3-0 (30-27, 30-27, 30-27)

Keskiviikko 13.4. klo 19.00
75 kg Ilari Kujala – Christian Mbilli Assomo FRA