A-juniorit hakemaan kollektiivista onnistumista joukkueena Pietarin MM-kehästä

14.11.2016

Osa Suomen joukkuetta
Osa Suomen joukkuetta
Osa Suomen joukkuetta
Osa Suomen joukkuetta
Arslan Khataev
Arslan Khataev
Asseme Nouali ja Krenar Aliu
Asseme Nouali ja Krenar Aliu
Osa Suomen joukkuetta
Osa Suomen joukkuetta

Suomen seitsemän nyrkkeilijän joukkue Pietarissa 17.-26. marraskuuta 2016 pidettävissä A-junioreiden maailmanmestaruuskilpailuissa hakee joukkueena onnistumista ja sitä kautta mitalia muistoksia kotiin.

Osallistusmisoikeus on MM-kehässä nyt 1998 ja 1999 syntyneillä urheilijoilla. Nyrkkeilyliiton päävalmentaja Jarkko Pitkänen kuvailee kyseistä ikäluokkaa maassamme ns.kultaiseksi ikäluokaksi, joka lähtee viimeisiin nuorten MM-kilpailuihinsa kovin tavoittein, mutta nöyrinä isojen haasteiden edessä.

Valmistautuminen MM-kehään on sujunut suurimman osan suhteen hyvin, mutta kaikki eivät takaiskuilta välttyneet. Mitalikanditaatteihin lukeutunut Aleksi Virtanen loukkaantui sen verran vakavasti, että hän joutuu jättäytymään pois kisoista. Lisäksi suomalaisen nyrkkeilyn kantaviin voimiin lukeutuva nuorten valmentaja Karre Anttonen sairastui juuri ennen kilpailuita Entero rokkoon, ja varotoimenpiteenä joukkueen terveyden kannalta hän joutuu myös jättämään MM-kilpailut väliin.

Päävalmentaja Pitkänen listaa joukkueen tavoitteita näin:

- Joukkueen tavoitteena on mitali, mutta erinomaisen joukkuehengen omaava joukkue haluaa kantaa tulosvastuunsa nimenomaan joukkueena. Joukkue on onnistunut tulostavoitteessaan ennen kaikkea joukkueena, mikäli tavoite toteutuu. Tavoite on yhteinen ja kaikki ponnistelevat sen eteen joukkueena. Viimeisen vuoden kansainvälisten kilpailutulosten perusteella on sanomattakin selvää, että edellisvuoden EM-hopeamitalisti Arslan Khataev ja tämän vuoden EM-pronssimitalisti Krenar Aliu ovat joukkueen syömähampaat. Myös syksyn aikana huimassa vireessä ollut Asseme Nouali on valmiina nousemaan podiumille. 

Nuorten joukkue on leireillyt ja kisannut kansaivälisesti paljon. Valmistautumista on tehty Ukrainassa, Saksassa sekä Venäjällä yhdessä isäntämaan MM-kisajoukkueen kanssa.

- Lahjakkaiden ikäluokkien ja valmistautumisen laatu avaavat mahdollisuuden mitalitavoitteeseen kaikille joukkueen jäsenille, Pitkänen sanoo.

A-junioreiden MM-titteleistä on nyrkkeilty vuodesta 1979 lähtien ja nyt käytävät kisat ovat järjestyksessään 19:nnet. Edellisissä MM-kisoissa 2014 Sofiassa Suomella oli vain kahden nyrkkeilijän joukkue. Kalle Kallioinen sijoittui tuolloin kolmella voitolla komeasti viidenneksi 75 kg sarjassa ja  Muhammed Abdilrasoon otti kaksi voittoa 64 kg sarjassa.

Suomen joukkue A-junioreiden MM-kisoissa 17.-26.11. Pietarissa:

49 kg Masi Jurvanen, Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
56 kg Arslan Khataev, Porvoon Nyrkkeilyseura
60 kg Asseme Nouali, Stadi Boxing
64 kg Rasmus Bergman, Stadi Boxing
69 kg Santeri Laine, Kauhajoen Kamppailu-Urheilijat
81 kg Krenar Aliu, Kirkkonummen Nyrkkeilykerho
+91 kg Antti Lehmusvirpi, Boxing Club Waasa

Päävalmentaja: Jarkko Pitkänen