Mira Potkonen iski kahdeksan parhaan joukkoon Riossa

12.8.2016



Mira Potkonen, kuvaaja Antti Latva-Kyyny
Mira Potkonen, kuvaaja Antti Latva-Kyyny

Suomalaisnyrkkeilijä Mira Potkonen iski kahdeksan parhaan joukkoon Rion olympialaisten 60 kilon sarjassa. Potkonen kukisti avausottelussaan Lontoon olympiapronssimitalisti Adriana Araujon hajaäänituomiolla.

Tampereen Voimailuseuraa kotimaassa edustava Maarit Teurosen valmennettava voitti ottelun tuomariäänin 2-1. Kaksi tuomareista näki Potkosen voittavan kolme erää neljästä ja yksi brasiliaisen vastaavalla tavalla parempana. Tuomaripisteet olivat 39-37, 39-37, 37-39.

- Nyt oli taistelumieli päällä. Kävelin sisään ajattelin että tuo on mun kehä ja hoidan homman,  Brassi tuli kovaa päälle alussa, mutta sain muutaman napakan iskun perille ja kyllä hän siitä rauhoittui, Potkonen kertoi ottelun jälkeen.

Brasialainen voitti avauerän nimiinsä kahden tuomarin papereissa, mutta Potkonen käänsi tilanteen edukseen toisessa ja kolmannessa erässä ja varmisti voittonsa viemällä viimeisen erän nimiinsä.

- En tiennyt tarkkaan tilannetta, mutta oli vahva fiilis koko ajan. Tosin brassivastustaja kotikehässä oli paha alku, enkä ollut satavarma voitosta ennen kuin käsi nousi ylös, Potkonen kertoi.

Maanantaina 15. elokuuta Potkonen taistelee välieräpaikasta Lontoon olympiavoittajan Katie Taylorin kanssa. Ykkösrankattu irlantilainen sijoitettiin suoraan puolivälierävaiheeseen. Ottelun voittaja varmistaa itselleen olympiamitalin.