Kamppailulajien aikuisliikunnan työpajat

28.10.2021


Kamppailulajiliitot järjestävät kamppailulajien seuratoimijoille kaksi aikuisliikunnan työpajaa etänä. Työpajoissa perehdytään mm. siihen miksi aikuisharrastajiin kannattaa panostaa ja millaista on laadukan seuratoiminta aikuisliikkujan näkökulmasta.

Aikuisharrastajissa on valtava potentiaali kamppailuseuroille. Aikuisten osuus väestöstä kasvaa ja aikuiset harrastavat liikuntaa yhä enemmän. Lisäksi aikuiset toimivat vapaaehtoisina seuroissa ja osallistuvat lastensa liikunnan harrastamiseen. Aikuisliikkujien tavoittaminen vaatii kuitenkin uudenlaista ajattelua ja lajiharjoittelun soveltamista heille mieleiseksi.

Kamppailulajiliitot järjestävät kaksi aikuisliikunnan työpajaa, joissa seurat pääsevät perehtymään laadukkaaseen aikuisliikuntaan ja miettimään kuinka oman seuran aikuisliikuntaa voitaisiin kehittää pienten tai isojen tekojen avulla. Työpajat ovatilmaisia ja niihin voivat osallistua kaikkia ikuisliikunnan kehittämisestä kiinnostuneet kamppailuseurojen toimijat. Tervetuloa!

Työpaja 1: tiistai 16.11.2021 klo 17:30-19:30 Aikuisissa iso potentiaali seuratoiminnalle
Kouluttajina: Katri Forssell (Suomen Judoliitto) ja Tiiu Tuomi (Suomen Taekwondoliitto)
Miten tutkimustiedon valossa aikuiset harrastavat ja haluavat harrastaa liikuntaa? Miten aikuiset tänä päivänä harrastavat kamppailulajeja? Millaiset asiat estävät ja mahdollistavat sen, että aikuinen löytää kamppailuseuraan?


Työpaja 2: to 2.12. klo 17:30-19:30 Laadukas aikuisliikunta kamppailuseuroissa
Kouluttajina: Katri Forssell (Suomen Judoliitto) ja Tiiu Tuomi (Suomen Taekwondoliitto)
Millaiset asiat sitouttavat aikuisharrastajan kamppailuseuraan? Millaista on laadukas aikuisliikunta? Millaisin teoin oma seurasi voisi tarjota hieman laadukkaampaa toimintaa ja harjoittelua aikuisille?

 

Työpajoihin ilmoittaudutaan Suomisportissa täällä. Ilmoittautua voi 2.12. klo 12 asti. Voit osallistuja joko toiseen tai molempiin työpajoihin. Saat ZOOM-linkin vastausviestinä ilmoittauduttuasi tapahtumaan.

 

Työpajojen järjestäjät: Suomen Judoliitto ja Suomen Taekwondoliitto, yhteistyössä muut kamppailulajiliitot